Maksatus, kirjanpito ja tukikelpoiset kulut

Kirjanpito

Hankkeen kustannukset kirjataan hakijan kirjanpitoon omalle kustannuspaikalle. Riittää että käytetään samoja kirjanpitotilejä kun rahoituspäätöksessä on käytetty esim. palkat, ostopalvelut, matkat, vuokrat jne. Kaikissa tositteissa tulee olla tositenumero ja kirjanpidossa on muutoinkin noudatettava hyvää kirjanpitotapaa sekä voimassa olevia lakeja.

Maksatuksen hakeminen

Hankkeen toteutuksesta aiheutuneita kustannuksia haetaan maksuun jälkikäteen rahoituspäätöksen mukaisesti. Kustannusten on oltava todellisia, lopullisia (esim. mahdolliset palautukset ja alennukset on vähennetty) ja todennettavia sekä kohdistuttava tuettuun toimenpiteeseen. Maksua haetaan vähintään kerran vuodessa lukuun ottamatta hankkeita, joiden kesto on kaksi vuotta tai vähemmän. Maksatusta voidaan hakea useammassa erässä hanketyypistä riippuen. Loppumaksua tulee hakea neljän kuukauden kuluessa hankkeen päättymisestä. Lomaraha haetaan maksuun kuukauden kuluessa sen maksamisesta.

Maksuerien määrä

Yleishyödyllisiin kehittämis-, koulutus-, tiedonvälitys- ja yhteistyöhankkeisiin myönnetty tuki voidaan maksaa vuosittain enintään neljässä erässä. Yleishyödyllisen investoinnin tuki maksetaan enintään kuudessa erässä ja viimeisen erän on oltava vähintään 20 prosenttia myönnetyn tuen määrästä. Ennakko luetaan yhdeksi maksueräksi.

Maksuhakemuksen laatiminen

Kun hanke on saanut myönteisen rahoituspäätöksen Uudenmaan ELY-keskukselta, tuen saaja voi hakea maksatusta hankkeessa syntyneille tukikelpoisille kustannuksille. Maksatusta haetaan pääsääntöisesti jälkikäteen hankkeen toteutuksessa syntyneiden kustannusten mukaisesti, poikkeuksena ennakko. Maksuhakemukset tehdään pääsääntöisesti Hyrrä – järjestelmässä. Poikkeuksellisesti maksuhakemuksen voi jättää paperilomakkeella, joka löytyy suomi.fi – sivustolta. Ennen maksuhakemuksen tekemistä on hyvä käydä läpi maksuhakemuksen laatiminen ja tarvittavat liitteet SILMU ry:n henkilökunnan kanssa.

Vinkkejä maksuhakemuksen tekoon Maaseutuviraston sivuilta >>

Usein kysyttyjä kysymyksiä Hyrrästä >>

Maaseutuviraston ohjeet maksuhakemuksen tekoon löydät tästä >>

Malli maksuhakemuksen rahoituksen laskemiselle löytyy tästä >>
 

Maksuhakemuksen liitteet

Kertakorvausmallissa (lump sum) tuki maksetaan rahoituspäätöksessä hyväksyttyjen, toteutuneiden vaiheiden mukaan, eli esim. maksutositteita ei vaadita maksatuksen yhteydessä.

Prosenttimääräisessä mallissa (Flat rate) maksuhakemuksen yhteydessä maksutositteet esitetään vain välittömistä kustannuksista (esim. palkat, ostopalvelut ja matkakulut).

Todellisiin kustannuksiin perustuvassa mallissa maksuhakemuksessa esitetään kaikki maksutositteet hankkeessa toteutuneista rahoituspäätöksen mukaisista kustannuksista. Lista maksuhakemukseen tarvittavista liitteistä löytyy tästä. SILMU ry:n henkilökunta neuvoo mitkä liitteet tarvitaan teidän hankkeeseen.

Loppumaksun hakemusta tehdessä: muistakaa palauttaa SILMU ry:n seurantakysely! Hankkeen viimeistä kuntarahan osuutta ei makseta, ennen kuin palautelomake on saapunut henkilökunnan sähköpostiin tai osoitteeseen silmu(at)silmu.info.

Maksuhakemuksen käsittely

Kun maksuhakemus on jätetty ELY-keskukselle, hakijalle ilmoitetaan arvioitu käsittelyaika. ELY-keskus tekee hakemukselle laillisuustarkistuksen ja maksupäätöksen, joka lähetetään hakijalle.

Ennakko

Ennakko haetaan aina ennen varsinaisia maksueriä ilman tositteita. Ennakkoa kuitataan 30 % jokaisen maksuerän määrästä siihen saakka kunnes ennakko on kokonaisuudessaan kuitattu.

Tuen maksaminen

Kun maksupäätös on tehty, SILMU ry maksaa hankkeelle kuuluvan kuntaosuuden, ELY-keskus maksaa EU:n ja valtion osuuden.

Tulojen vaikutus tuen maksuun

Mikäli hankkeelle on kerääntynyt tuloa hankkeen toteutusaikana, ne vähennetään hankkeen hyväksyttävistä kustannuksista mikäli hankkeen tukikelpoiset kustannukset ylittävät 50 000 € . Hankkeen tuloja voivat olla esim. hankkeen tuotosten myynti, hankkeen hyödykkeistä ja toimitiloista saadut käyttökorvaukset.

Tukikelpoiset kulut

Tukikelpoisia ovat kulut, jotka ovat syntyneet hankkeen aikana (päätökseen kirjattu hankkeen toteuttamisaika) ja jotka on sisällytetty hankepäätöksen liitteenä olevaan kustannusarvioon ja hankesuunnitelmaan jotka ELY-keskus on hyväksynyt. Kulujen tulee olla hakijalle osoitettuja, hakijan maksamia ja hakijan kirjanpitoon omalle kustannuspaikalle kirjattuja.

Tukikelvottomat kustannukset maksuhakemuksessa

Tukikelvottomia kustannuksia ovat sellaiset kustannukset jotka:

  • eivät sisälly hankkeen hyväksyttyyn kustannusarvioon
  • eivät ole syntyneet hankkeen aikana (poikkeuksena eräät suunnittelukustannukset hankkeen valmisteluvaiheessa)
  • lisäksi esim. laskutuslisä, sakot, alkoholi, lainan hoitokulut, korot, pankkikulut, tilinpäätöskulut ja työkalut (pensselit, poranterät, vasarat...)

Mikäli maksuhakemus sisältää tukikelvottomia kustannuksia ne vähennetään maksuhakemuksen kustannuksista. Mikäli tukikelvottomia kustannuksia on yli 10 % maksuhakemuksen kustannuksista, vähentää se myös tukikelvollisia kustannuksia.