Perustamistuki

Perustamistukea voidaan myöntää maatalousalan ja metsätalouden ulkopuolisen yritystoiminnan aloittamiseen uudelle yritykselle (yritys perustettu 1.1.2014) ja liiketoimintaansa uudistavalle toimivalle yritykselle (toimintaa harjoitettu yhtäjaksoisesti vähintään kolmen vuoden ajan). Toimivan yrityksen tulee liiketoimintasuunnitelmassa osoittaa, että tuettava toimenpide kohdistuu uuteen toimintayksikköön, toimialaan, liiketoiminta-alueeseen, markkina-alueeseen, tuotteeseen tai palveluun taikka uusiin asiakkaisiin. Uuden liiketoiminnan hyväksi tehdystä työstä on pidettävä yrityksessä työtuntikirjanpitoa ja toiminta on selkeästi erotettava yrityksen nykyisestä liiketoiminnasta.

Tukea ei myönnetä hakijalle, joka tukihakemuksen jättöhetkellä on hakenut nuoren viljelijän aloitustukea tai jolle Työ- ja elinkeinotoimisto on tehnyt myönteisen starttirahapäätöksen. Perustamistukea voidaan kuitenkin myöntää sen jälkeen, kun nuoren viljelijän aloitustuen mukaisen toiminnan jatkamiselle säädetty vähimmäisaika on täyttynyt.

Uudenmaan maaseutujaoston yritystukisäädöksiin perustuvat tulkinnat löydät tästä >>


Uudelle yritykselle voidaan myöntää tukea seuraaviin toimenpiteisiin:

  • liiketoiminnan kehittämiseen liittyvien konsultointi- ja asiantuntijapalveluiden käyttöön
  • tuotantotilojen sekä koneiden ja laitteiden vuokraamiseen
  • muihin uuden yrityksen perustamisvaiheessa oleviin tarpeellisiin toimenpiteisiin

Toimivalle yritykselle voidaan myöntää perustamistukea seuraaviin toimenpiteisiin:

  • ulkopuolisten palveluiden, asiantuntijoiden ja konsulttien käyttöön
  • osallistuminen messuille, näyttelyihin ja muihin vastaaviin tapahtumiin
  • muut yrityksen uuden liiketoiminnan aloittamiseen liittyvät tarpeelliset toimenpiteet

Tuki maksetaan vähintään kahdessa ja enintään kolmessa erässä. Ensimmäinen erä maksetaan, kun tukipäätös on tullut, toinen erä kun vähintään puolet suunnitelluista toimenpiteistä on toteutunut. Viimeinen erä maksetaan, kun kaikki suunnitelman mukaiset toimenpiteet ovat toteutuneet.

Lisäksi tukea voidaan myöntää kokeilutoimenpiteiden toteuttamiseen uudelle tai toimivalle yritykselle. Kokeilutoimenpiteet voivat olla yrityksen toimintaedellytyksiä vahvistavaa, liiketoimintasuunnitelmaan perustuvia uusien tuotteiden ja palvelujen sekä toimintamallien asiakas- ja markkinalähtöistä suunnittelua, testaamista ja kehittämistä, joilla on rajattu laajuus ja aikataulu.

Perustamistuen myöntämisen edellytyksenä on liiketoimintasuunnitelman esittäminen, jonka tulee sisältää vähintään seuraavat tiedot:

  1. yrityksen nimi, kokoluokka, yhteystiedot, yhteyshenkilö, toimiala, yritys- ja yhteisötunnus, maatalousyrityksen tilatunnus, toimenpiteen toteutuskunta
  2. hakijan taloudellinen ja rahoituksellinen lähtötilanne
  3. yrityksen toiminta-ajatus, liikeidea ja kuvaus uusien toimintojen kehittämisestä
  4. suunnitellut perustamistuella toteutettavat toimenpiteet ja niiden toteuttamisesta koskevat tavoitteet sekä tarkasteluajankohdat tavoitteiden saavuttamisen arvioimiseksi
  5. suunniteltujen toimenpiteiden toteutumisen tavoiteaikataulu
  6. suunniteltujen toimenpiteiden kustannusarvio ja rahoitussuunnitelma sekä arvio työllisyysvaikutuksista
  7. tarvittavat muut lisätiedot ja asiantuntijalausunnot

Investointituki >>                

Yritystoiminnan tuet >>

Tukimuodot >>    

Rahoitus >>

Yritystuen hakeminen >>